Mitä ilmastoriidat ovat?

Ilmastonmuutokseen liittyvät riidat ovat lisääntyneet huomattavasti. Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) tutkimuksen mukaan 70 prosenttia kaikista sen alaisuudessa vuonna 2018 välitysmenettelyssä ratkaistuista riidoista olivat ilmastoriitoja. Samanlaista kasvua ovat raportoineetmuutkin välitysinstituutiot. On ennakoitavissa, että ilmastoriitojen määrä tulee kasvamaan myös tulevaisuudessa. 

Ilmastoriidat voidaan karkeasti jakaa välittömiin ja välillisiin ilmastoriitoihin. Välittömät ilmastoriidat syntyvät suoraan ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja syistä, tai yleisesti ilmastonmuutoksen perusteella. Välillisillä ilmastoriidoilla ei puolestaan ole suoraa yhteyttä ilmastonmuutokseen. Ilmastoriitoja voi syntyä esimerkiksi osapuolten kaupalliseen toimintaan vaikuttavien äärimmäisten sääolojen, vihreän energian siirtymään liittyvien sopimusten tai ilmastonmuutosvelvoitteiden noudattamisen seurauksena. 

Yleisesti ottaen pienikin liitännäisyys ympäristöasioihin riittää siihen, että riita luokitellaan ilmastoriidaksi. Näin ollen ilmastoriitojen ala on laaja ulottuen energia- ja rakentamisalojen riidoista aina infrastruktuuri- ja teollisuusriitoihin asti. 

Ilmastovälitysmenettely 

Jotta ilmastoriitoja voidaan ratkaista välitysmenettelyssä, tulee osapuolten välillä olla pätevä ja sitova välityssopimus. Välitysmenettely on tehokas riidanratkaisukeino erityisesti välillisille ilmastoriidoille, sillä yleensä ne syntyvät jo olemassa olevista sopimussuhteista. Näin ollen on todennäköistä, että osapuolet ovat sopineet välitysmenettelystä riidanratkaisukeinona. Vaihtoehtoisesti yrityksen eettiset periaatteet tai hallinnointimalli voivat sisältää yksipuolisen tarjouksen riidan ratkaisemisesta välitysmenettelyssä. 

Yleensä välittömissä ilmastoriidoissa osapuolten välillä ei ole olemassa olevia suhteita. Täten on todennäköistä, ettei osapuolilla ole pätevää ja sitovaa välityssopimusta. Tällöin välitysmenettelyn edellytys ei täyty. Välittömät ilmastoriidat voidaan kuitenkin ratkaista välitysmenettelyssä, jos osapuolet solmivat välityssopimuksen riidan syntyessä.  

Ilmastoriitojen ratkaiseminen kaupallisessa välitysmenettelyssä sisältää monia etuja. Ensinnäkin New Yorkin yleissopimuksessa määrätään välitystuomioiden kansainvälisestä täytäntöönpanokelpoisuudesta ja tunnustamisesta. Toiseksi välitysmenettely tarjoaa riidanratkaisulle puolueettomat puitteet. Kolmanneksi välitysmenettely on joustavaa, joten menettelyä voidaan muokata vastaamaan erilaisten ilmastoriitojen tarpeita. Lisäksi välitysmenettely mahdollistaa riidan nopean käsittelyn, mikä edistää ilmastoriitojen tehokasta ratkaisemista.  

Kolme vinkkiä, jotka kannattaa ottaa huomioon ilmastoriitoja ratkaistaessa: 

1. Asiantuntevan välitystuomarin tai -tuomareiden nimittäminen. Ilmastoriidat ovat yleensä monimutkaisia ja -ulotteisia. Näin ollen on suositeltavaa nimittää sellaiset välitystuomarit, joilla on erityistä oikeudellista, teknistä tai tieteellistä asiantuntemusta ilmastonmuutoksesta. Osapuolten tulisi kuitenkin huomioida, etteivät he aseta välitystuomareille liian tiukkoja vaatimuksia. Liian tiukat vaatimukset voivat hankaloittaa sopivien välitystuomareiden löytämistä.
    
2. Huomion kiinnittäminen menettelyn avoimuuteen. On suositeltavaa sopia etukäteen tai vaihtoehtoisesti menettelyn aikana kyseisessä välitysmenettelyssä sovellettavasta luottamuksellisuuden tasosta. Muun muassa asianajajien kansainvälinen liitto eli International Bar Association (IBA) on ilmaissut huolensa ilmastonmuutokseen liittyvien päätösten luottamuksellisuudesta ja avoimuuden puutteesta. Avoimuuden tasosta voidaan sopia tapauskohtaisesti tasapainottamalla avoimuus ja osapuolten näkökulmat. 
   
   
3. Ilmastonmuutoksen merkityksen tunnustaminen kaupallisissa sopimuksissa. Äärimmäiset sääilmiöt ovat yksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Äärimmäisten sääilmiöiden seurauksena osapuolten mahdollisuudet vedota force majeure -lausekkeeseen ovat kasvaneet. Siksi ilmastonmuutoksen vaikutukset tulisi huomioida force majeure -lauseketta laadittaessa. Lisäksi osapuolet voivat harkita, onko tarvetta lisätä sopimuksiin esimerkiksi erityisiä ilmastotavoitteita tai lausekkeita hiiliriskin jakamisesta.